Osio "PIKKUPOIKA" dokumentistani "Kantelu_Oikeusmurhasta.pdf"...

 

PIKKUPOIKA OSIO

Ensiksi on todettava se seikka, että valmistuessaan lääkärit Suomessa vannovat lääkärinvalan, jonka historia ja sisältö pohjautuu Hippokrateen valaan.

Tämä lääkärinvala Suomessa pitää sisällään sen erittäin tärkeän periaatteen, että potilaan ja lääkärin välinen hoitosuhde on salassapidon alainen ja luottamuksellinen.

Lisäksi MINUN mielestäni lääkärin eettistä toimintaa pitäisi ohjata ainoastaan ja vain potilaan etu. Kaiken nykytutkimustiedon ja kehittyneimpien hoitojen ja lääkkeiden avulla tehdä kaikkensa potilaan hyväksi ja rehellisen, avoimen ja luottamuksellisen keskustelun avulla löytää parhaat ratkaisut potilaan auttamiseksi. Lääkärin ei myöskään tulisi asettaa omaa etuaan potilaan edun edelle eikä tavoitella taloudellista tai muuta epäeettistä hyötyä itselleen omilla toimillaan.

Käsittääkseni myös nämä periaatteet sisältyvät Hippokrateen valaan, minun omin sanoin esitettynä.

Alla ote Lääkäriliiton sivuilla olevasta lääkärinvalasta:

Kunnioitan potilaani tahtoa. Pidän salassa luottamukselliset tiedot, jotka minulle on potilaita hoitaessani uskottu. Täytän lääkärin velvollisuuteni jokaista kohtaan ketään syrjimättä enkä uhkauksestakaan käytä lääkärintaitoani ammattietiikkani vastaisesti."

Tässä yhteydessä on hyvä pitää mielessä dokumentissa esille tuodut lääkärin ja sairaanhoitajan toiminta Seinäjoen keskussairaalassa aikoinaan, Metson työterveyshuollon lääkärin ja sairaanhoitajan toiminta joulun 2004 aikaan, TAYSin lääkärin ja sairaanhoitajan toiminta kun minut ACUTAsta siirrettiin TAYS psykiatrian arviointiosaston eteiseen ja ylilääkärin toiminta kun toimitti minulle allekirjoittamansa "mielisairas"-lomakkeen edes näkemättä minua.

Tämä osio on minulle kaikkein raskain. Aikoinaan kun tulin lukioikäisenä tietoiseksi asiasta se synkesi mieltäni koska en voinut tietää sen seurauksia tulevaisuudessa.

Mietin, että jos itse myöhemmässä elämässäni tunnistan joitain seurauksia, joiden ajattelisin johtuvan toiminnastani 10-vuotiaana viattomana pikkupoikana, niin menen välittömästi lääkärille, jonka itse valitsen ja kerron hänelle juuri sen luottamuksellisesti ja salassapidon alaisuudessa, jonka aion seuraavaksi tähän alle ylöskirjata.

Kävi kuitenkin toisin kun ajattelin. Asiasta tuli julkinen, kaikille ihmisille tiedoksi tehty entinen minun asiani ja salaisuuteni, jonka olisi pitänyt kuulua ainoastaan ja vain minun ja valitsemani lääkärin väliseen tieonvaihtoon. Ei tiedoksi kaikille.

Jos olisin tälläisen lääkäri potilas suhteen onnistunut saamaan, uskon kaikesta sydämestäni, että minun auttamiseksi olisi tehty kaikki mitä silloisen lääketieteellisen tutkimustiedon avulla olisi voitu tehdä

Tälläistä luottamuksellista ja salassapidon alaista lääkäri potilas suhdetta en koskaan saanut. Mitä sen sijaan sain, oli tatuointi ja risti, jonka raskasta taakkaa kannan koko loppuelämäni.

Ei ole ainuttakaan päivää, etten tätä asiaa ajattelisi. Ja on päiviä jolloin sen vuoksi vajoan helvetin syövereihin.

Tämän vuoksi elän yksin – uskon, että jos joku sanoisi pitävänsä minusta, ajattelisin heti, että kyseinen henkilö valehtelee. Olen yli 20 vuoden kujanjuoksuni vuoksi menettänyt täysin luottamukseni ihmisiin ja ihmisten hyvyyteen.

Tunsin itseni vapautuneeksi Isäni seurassa koska hän vilpittämästi arvosti minua. Tunnen itseni vapautuneeksi myös lasteni seurassa vaikka en ollenkaan tiedä mitä syvällä sisällään minusta ajattelevat. Haluaisin mutta en pysty tavata edes lasteni avopuolisoita koska tiedän, että tuntisin oloni erittäin epävarmaksi ja halveksuttavaksi.

Pikkukaverini Ami on paras ystäväni koska hän ei loukkaa, arvostele ja väheksy, vaan on ystävällinen, luotettava ja kiltti. En siis todellisuudessa elä yksin. Minulla on Luojan luoma kaveri seuranani.

En usko enää ikinä voivani olla suhteessa vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa, koska voisin fyysisesti pahoin siitä syystä, että halveksun itseäni. Minun lukio aikaisista ystävistäni tuli eri alojen tohtoreita ja minusta tuli kaikkien tuntema "Kummelin potilas Saarinen". Kahdesta parhaasta ystävästäni, joista tuli myös tohtoreita, tulikin sittemmin Murasen ystäviä – kuten dokumentissa aiemmin kirjoitin.

En halua enää ystäviä, silti en tunne olevani yksin koska viihdyn kyllä itseni seurassa.

Minut ovat pettäneet myös kaikki entiset "läheiseni" – lukuunottamatta Isääni ja lapsiani.

Olen pettynyt elämääni ja se ei ole minun vikani.

Aikoinaan tämä sieluni synkkä salaisuus vaimeni jo hyvin pieneksi ääneksi. Nyt se suorastaan huutaa minulle lähes päivittäin, ainakin viikoittain. Elämä on.

Seuraavaksi asian ydin.

Kun täytin 10-vuotta, niin sain syntymäpäivälahjaksi Tunturi Sport merkkisen mopon, vuosimallia -68 (tämä syntymäpäivälahja sittemmin on pilannut minun loppuelämäni ja kaikki tahot, yritykset ja yksittäiset ihmiset, jotka asian julkistivat kaikille nähtäväksi, kuultavaksi ja naurettavaksi).

Isäni rakensi hartiapankilla omakotitalon Ilmajoen kunnan Jouppilankylään. Aivan Ilmajoen ja Kurikan rajan läheisyyteen.

Talossa oli varastohuone, jossa säilytin syntymäpäivälahjaksi saatua mopoani. Jonkin aikaa (minulla ei enää tässä iässä ole muistikuvaa tämän ajanjakson pituudesta) tapana oli, että varastossa ollessani "hengitin" sisääni bensiinin helvetillistä katkua suoraan mopon tankista. Tätä harrastivat monet muutkin "mopopojat" Jouppilankylässä. Tänä aikana tälläisestä asiasta ei ilmeisesti osattu varoittaa koulussa millään tavalla. Nykyään on toisin koska muistan kun asuimme lasteni kanssa vielä Erkontiellä, tyttäreni luki olohuoneen sohvalla otteita näistä varoituksista ja tiedoista tästä asiasta ilmeisesti terveystiedon oppikirjasta. Tunsin oloni erittäin epämukavaksi ja en siitä syystä aiheesta kysynyt tai kommentoinut sitä millään tavalla. Vielä tänäkin päivänä (15102024) käytetään lapsiani lyömäaseena minua kohtaan näiden saatanallisten tahojen toimesta. Ilmeisesti sitä jatketaan siihen saakka, että se pilaa minun suhteeni myös lapsiini.

Viimeinen tälläinen "oma lapsi lyömäaseena"-episodi tapahtui kun poikani kävi luonani vain kaksi päivää sitten.

Nämä paskiaistahot eivät viitsi itse hoitaa työtänsä vaan laittavat “-”n ja “-”n asialle. Mikä on suorastaan helvetillistä on, että näillä aivottomilla imbesilleillä ei ollut tarkoitustakaan koskaan keskustella asiasta minun kanssani henkilökohtaisesti – ei yli 20 vuotta sitten eikä koko tämän 20 vuoden elinkautiseni ja kärsimysten tieni aikana. On leikitty "salakyttää" koko tämän ajan ja asia jatkuu...jatkuu...jatkuu...yhä edelleen. Typerät saatanan idiootit murhanneet minut törkeällä tavalla henkisesti, käyttäneet törkeää fyysistä väkivaltaa ja nauravat päälle. Ovat tuhonneet sisältäni sen mikä aiemmin oli hyvää ja puhdasta. Perkeleen iilimadot.

Viimeinen kerta

Kun nykyään suljen silmäni, niin näen aina samat mielikuvat tästä kerrasta, joka on taottu niin syvälle muistiini ettei se sieltä koskaan irti lähde. Ehti jo painua hiljaisuuteen sieluni syövereissä – nyt se usein suorastaan huutaa selkärangattomien paskojen ansiosta.

Olin "epänormaalissa puuhassani" jälleen kerran varastossa. Jatkoin ja jatkoin ja jatkoin hengittämistä. Kunnes menin tilaan, jossa hallusinoin sitten, että koko varasto oli aivan täynnä käärmeitä. Siis käärmeitä (mitä käärme edustaa raamatussa) kaikkialla. Näin näkyjä ja olin tolkuttomassa, helvetillisessä paniikissa sillä kun yritin tarttua varaton oven lukkoon ja avata oven, sekin oli käärmeitä täynnä. Lopulta sain oven auki ja juoksin sekopäisenä ulos ja juoksin ja juoksin ympäriinsä talon takapihan nurmikolla kunnes hallunisointi loppui.

En tiedä näkikö rakas Lempi-mummuni tämän ikkunasta koska hän asui tuolloin Isäni rakentamassa talossa.

Jäi viimeiseksi kerraksi. Miksi ? Koska pikkupojan sisällä pelko oli niin kova, että sama toistuu.

Mitä tästä seurasi minulle viattomana pikkupoikana sen jälkeen ?

Jonkin ajan jälkeen alkoivat ensin helvetilliset pääkivut, jolloin tuntui, että koko kallo halkeaa. Eräs kerta on jäänyt mieleeni lähtemättömästi. Olin vanhempieni kanssa heidän ystävillään yökylässä. Vanhemmat istuivat keittiössä ja joivat viinaa.

Minä makasin viereisessä huoneessa sängyllä pimeässä (olin aina tällöin pimeässä, en tiedä miksi.

Ehkä se tuntui helpommalta sietää) helvetillisen pääkivun kourissa ja itkin. En tiedä kuinka kauan. Jossakin vaiheessa joku toi minulle särkylääkkeen (varmasti Aspirin tai Disperin, en tiedä) mutta itku jatkui. Lopulta olen vaipunut uneen ja siihen loppuu muistikuvat minulla.

Mitä sitten tehtiin toistuvien pääkipujen jälkeen ? Menimme optikolle, joka tietenkin määräsi minulle silmälasit (saadakseen myyntiä, ei muuta syytä), joita pidin ehkä viikon ja siihen se jäi silmälasien pitäminen. Enhän minä pikkupoika voinut osata "puuhaani" ja päänkipua yhdistää !!!

Eikä kukaan aikuinen tiennyt asiasta yhtään mitään !!!

En tiedä mitä muille Jouppilankylän mopopojille on tapahtunut myöhemmällä iällä ?!! Siitä minulla ei ole minkäänlaista tietoa aikä käsitystä !!!

Mitä tapahtui kun pääkivut hellittivät ??? Tuli ihon kutina.

Kutina alkoi huomattavan paljon myöhemmin. Minulla oli aina ihovoidetta ja rasvasin ihoani kuin järjetön.

Tämän aiheuttajaksi laitettiin pyykinhuuhteluaine, jonka käyttö lopetettiin. En ollut lääkäri, enkä ole nytkään, niin ei tälläisiä asioita osannut yhdistää / tietää !!!

Mitä tapahtui kun kutina katosi ? Ei mitään mitä minä pystyisin kertoa kun en ole lääkäri. Kolme pään "notkahdusta" (en oikein keksi tähän kunnollista kuvaavaa termiä). Joista ensimmäisestä toipuminen kesti kuukausia. Kahdesta seuraavasta (Erkontie ja Haukiluoma), jotka johtuivat siitä, että jätin lääkkeeni (en ikinä enää toimi niin), toipumiseen meni 2 – 3 viikkoa kun aloin syömään lääkkeitä uudestaan. Viimeisellä kerralla sain yhden paremman uuden lääkkeen ja vointini on sen takia huomattavasti parempi kuin ennen.

Lukioikäisenä ja sitä varttuneemmalla iällä päänkipuja ei juurikaan ole ollut.

Mitä olen tästä viimeisestä kerrasta ajatellut kun tietoisuus asiasta heräsi myöhemmin ?

Olen ajatellut näin. Minulla oli oikea suojelusenkeli, joka ajatteli ettei anna viattoman pikkupojan hengen salpautua (tästä luin kun olin iässä, jossa asian ymmärsin) ja minun kuolla sinne varaston lattialle. Siihen olisi kuollut myös rakas Lempi-mummuni, jos minut olisi löytänyt. Kuoli sitten pian traagisesti auton alle meidän oman pihatien kohdalla. Sinne taivaaseen lähti minun lapsuuteni turvallisin ja luotettavin henkilö ja minä masennuin syvästi ensimmäisen kerran elämässäni. Kaksi lapsuuteni suurinta murhenäytelmää. Myöhemmin vuonna 2006 minun Isäni kuolema. Olen sitten aikuisena säännöllisen epäsäännöllisesti nähnyt painajaisunia näistä käärmeistä. Uni toistuu aina samanlaisena. Kärrmeitä on kaikkialla, en pysty astumaan mihinkään enkä liikkumaan. Herään aina kesken tämän painajaisen ja ahdistus on karmea. Alitajuntakaan ei anna minun vain unohtaa.

Elukat päättivät, että sinä et koskaan voi unohtaa, puolestani.

Kaikki tähän osallistuneet – edes ajatuksella – saatanat pitäisi tuomita alimpaan helvettiin.

Tuhlasin elämäni parhaat vuodet kylmään, laskelmoivaan, kostonhimoiseen, psykopaatti luuska

Muraseen ja yli keskimääräisen suomalaisen elinkautisen jatkunut päähän potkiminen varasti loput. Ja varastaa edelleen. Onneksi olen jo silmiäni myöten haudassa. Pian kaikilla on verta käsissään. Kiitos saatanan käytyrit.

Yksi avoin ja rehellinen keskustelu. Yksi keskustelu yli 20 vuotta sitten. Minua vastaan järjestäytyneet päättivät yhdessä, että syyllinen eikä tarvitse todistaa. Ja on yhä. Saatanat.

Yksi keskustelu. Voisin yhä rullaluistella kesäisin. Olla raivoraitis ja savuton, niinkuin Koskenmäessä asuessani Isäni kuolemaan saakka. Yksi keskustelu ennen elinkautisen alkua ja elämääni ei olisi tuhottu tuhannen paskaksi.

Se olisi vaatinut vain YHDEN KESKUSTELUN. Rehellisen. Avoimen. Minä olisin kertonut. Kun olisi perusteltu. Yksi keskustelu. Sen puute tuhosi mielensäpahoittajan elämän. Lopullisesti.

Olin lahjakas ala-asteella, yläasteella, lukiossa ja yliopistossa. Olin lahjakas kaikissa työpaikoissani, jossa elämäni aikana olen ollut.

Mitä olen nyt tatuoitu potilas, risti selässä. Ja se painaa helvetisti.

Olkaa nyt onnellisia ja voikaa hyvin.

Kukaan ei pysty minua pakottamaan enää mihinkään asiaan. Sellaista mahtia ja voimaa ei tästä maailmasta ja ulottuvuudesta löydy. Ehkä toisesta ulottuvuudesta löytyy. En tiedä. Eikä tiedä kukaan muukaan.

Tappakaa itsenne kaikki saatanan kätyrit – ei ainakaan minua kiinnosta.

Siinä oli 10-vuotiaan pikkupojan testamentti. Tästä asiasta. Suomen rikoshistorian suurimmasta rikoksesta.

Olkaa nyt onnellisia. Voikaa vaikka hyvin. Minä en voi enää koskaan. Muutakuin hetkittäin. Ne ovat lyhyitä ja nopeasti ohimeneviä hetkiä ne.

Jättäkää minut rauhaan.

Lukija ehkä on tässä vaiheessa jo herpaantunut. Ei kannata.

Mielensäpahoittajan kirjoittamassa fakta dokumentissa, josta tulikin kokonainen kirja, loppusanat nivoo kaiken yhteen. Kannattaa siis lukea viimeiseen kirjaimeen saakka.

Eli seuraavaksi loppusanat