Osio "YLÖJÄRVI, ERKONTIE, 2011 - 2019" dokumentistani "Kantelu_Oikeusmurhasta.pdf"...

 

YLÖJÄRVI, ERKONTIE, 2011 - 2019

Sain vuokrattua minulle ja lapsille kerrostalo kolmion aivan Ylöjärven keskustasta Erkontieltä.

Vuokranantajinani toimivat Risto ja Marjatta Saarinen.

Kun asuimme vielä Nokialla Koskenmäessä niin aamuisin aina vein lapset Ylöjärvelle kouluun ja iltapäivisin kun pääsivät kotiin, hain lapset kotiin Koskenmäelle. Tyttärelläni “-”lla oli kavereita myös minun viikollani Nokialla mutta aloin olla huolissani pojastani “-”sta kun hän istui aina vain yksin iltaisin tietokoneellaan kun kaikki kaverit olivat Ylöjärvellä. Mietin itseäni saman ikäisenä ja tuumin, että olin aina kaverereiden kanssa iltaisin ja viikonloppuisin. En kauaa asiaa miettinyt ja eräänä sunnuntaina (lapset vaihtoivat Isältä Muraselle ja päinvastoin aina sunnuntaisin) kun lapset tulivat minun viikolleni kysyin lapsilta haluatteko, että muutetaan Ylöjärvelle. Molemmat innoissaan vastasivat, että "Haluamme kyllä". Lyhyen etsinnän jälkeen löysin vuokrakolmion Erkontieltä, jonne sitten muutimme lapsieni ja Rokin kanssa. Kun saimme muuton tehtyä, lasten koulut, ystävät, harrastukset ja nuorisotilat olivat kaikki vain kävelymatkan päässä meidän asunnosta. Palvelut olivat myös minulle lähellä kun Erkontien asunto sijaitsi keskellä Ylöjärven kuntaa. Kauppaan, apteekkiin ja lääkäriin oli minulla vain kävelymatka.

Risto ja Marjatta Saarista parempaa vuokranantajaa en pysty kuvittelemaan. Asuimme Erkontiellä 8 vuotta ja koko tänä aikana vuokrani nousi ainoastaan 20 €:lla. Kun esimerkiksi pyysin rikkoutuneen astianpesukoneen tilalle uuden, Risto hankki tälläisen välittömästi.

Asuin Nokialla ASO-asunnossa (asumisoikeusasunto) ja kun muutimme Ylöjärvelle minulle palautettiin ASO-maksu takaisin. Osalla tästä ASO-maksusta maksoin pois toisen DanskeBankissa olleista joustoluotoista. Toinen kuitenkin jäi minulle maksettavaksi. Asumisoikeusmaksusta jäi kuitenkin sen verran rahaa tililleni, että selvisimme lasten kanssa sen avulla jonkin aikaa. 2010 minut siirrettiin Metso Automationin toimesta sairaslomalle ja tämän jälkeen en enää siihen työpaikkaan palannut. 2010 asuimme vielä lasteni ja Rokin kanssa Nokialla.

Olin siis jo muuttaessamme Ylöjärvelle kuntoutustuella ja yritin sen avulla tulla toimeen.

Eräänä päivänä kun lähdin lähellä olevaan ruokakauppaan, niin puhelimeni soi. Soittaja oli Metso Automationin henkilöstöpäällikkö. Paljon siinä puhelimessa ei ajatuksia vaihdettu.

Henkilöstöpäällikkö (nimeä en muista siitä syystä, että kyseinen henkilö ja monet muut Metso Automationissa eivät merkitse minulle yhtään mitään) vain totesi sanasta sanaan näin "Sinulla on täällä olevinaan työsuhde". Vaikka minua oli siinä vaiheessa jo vuosia aliarvostettu, pidetty tyhmänä ja osaamattomana ja ihmisenä, joka ei muista loukkauksia ja muuta, niin en kauaa vastausta miettinyt. Seisoin siinä risteyksessä kaupan läheisyydessä ja sanoin henkilöstöpäällikölle tyypilliseen rauhalliseen tapaani "Minä sanon itseni irti". Muistan vielä hyvin sen tunteen mikä minulle silloin tuli. Tuntui kuin raskas taakka olisi nostettu harteiltani ja olisin noussut lähes taivaisiin. Tuntui niin hyvältä, ettei tarvinnut mennä enää Metsolle pilkattavaksi ja nöyryytettäväksi (näistä asioista jäljempänä osioissa, joka käsittelee Metso Automationissa nähtyä ja kuultua).

Henkilöstöpäällikkö kysyi vielä, että "Pitäisikö meidän tavata asian tiimoilta ?". Minä vastasin, että

"Ei kiitos. Tarvitsen vain työtodistuksen". Henkilöstöpäällikkö sanoi, että voit pyyttää työtodistuksen suunnittelupäällikkö Janne Koivuniemeltä. Silloin ajattelin, että nyt on oikea ihminen nimetty suunnittelupäälliköksi kun ei ikinä itse osannut mitään tehdä. Suunnittelupäällikön tärkein tehtävä on tuijottaa Excel-tiedostoa ja nimetä projektihenkilöt eri projekteihin. Senhän nyt osaa "apinakin" niin kuin pohjanmaalla tavataan sanoa. Minä lähetin työtodistus pyynnön ko. suunnittelupäällikölle. Työtodistus tuli kotiin Erkontielle postin välityksellä ja olin suorastaan hämmennyksen vallassa. Työtodistus oli mielestäni "vittuilun" ruumiillistuma (taas käytän karkeita ilmaisuja mutta kun olin yli 20 vuotta hiljaa niin tätä ylöskirjatessani en enää ole. Ajattelin vielä aiemmin tänä vuonna, että kun saisimme Amin (pieni chihuahua) kanssa elää loppuelämani rauhassa mutta toisin kävi. Tämä koskee jo seuraavaa osiota kun muutin Tampereen Haukiluomaan 2019. Tästä sitten jäljempänä). "Työtodistuksessa" oli yksi rivi ja senkään tiedot eivät pitäneet paikkaansa. Suunnittelupäällikön allekirjoitus oli naurettavaa sotkua. Työtodistus meni samantien roskien sekaan mutta sepä ei minua haitannut mitenkään kun tiesin, että sinne ei minun enää tarvitse palata.

Alla listatut faktat eivät välttämättä ole ajallisesti täysin oikeassa järjestyksessä kaikilta osin. Minä kun en silloin ymmärtänyt, että olisi pitänyt kesän 2004 alusta saakka pitää tunnin tarkkuudella päiväkirjaa niinkuin olisi kaiketi pitänyt. Jokainen asia on kuitenkin oikein ylöskirjattu siitä huolimatta.

Olin edelleen ilman lääkkeitä (kuten aiemmin totesin lopetin lääkkeiden käytön jo Nokialla ollessani) vaikka ensimmäinen lääkärini Sami Anttila, Mentoria, siitä minua monesti varoittikin.

En ollut enää Metso Automationin palkkalistoilla kun käytännössä ko. yrityksen

henkilöstöpäällikkö "kehotti" minua sanomaan itseni irti. Tässä vaiheessa palataan osion"Tarkempia lisätietoja" lähes alkuun. Tällöin kerrroin Annika Lipposen ja minun kaksi vuotta kestäneestä projektista, jonka rahoitti Ilmarinen. Projekti alkoi siis jokin aika sen jälkeen kun olin irtisanoutunut Metso Automationista. Annikka otti minuun yhteyttä ja tapasimme ensin ja keskustelimme mitä / minkälaista työtä olin valmis tekemään. Pian tämän jälkeen Annika otti minuun yhteyttä, että ASPA sr säätiöllä olisi mahdollisesti minulle työkokeilupaikka tarjolla. Kyse oli erään ASPA säätiön projektien web-sivujen toteutuksesta. ASPA säätiön pääpaikka on Helsingissä ja säätiöllä on myös toimipiste Tampereella. Asian tiimoilta Annika Lipponen kutsui palaverin koolle Tampereen toimipisteeseen. Palaveriin osallistuivat Annika Lipponen, Katja Rajaniemi (ASPAN ko. projektin projektipäällikkö), Tampereen toimipisteestä Päivi Huuskonen ja minä. Tässä tapaamisessa sitten päätettiin käytännössä, että minun työkokeilu alkaa asian tiimoilta. Palaverissa käytiin lyhyesti läpi mitä web-sivuilla pitäisi ASPA säätiön ko. projetissa toteuttaa. ASPA säätiön omat sivut oli toteutettu Drupalilla, joka oli minulle uusi työkalu. Web-sivujen "alustan" työkaluihin olin jo jollakin tapaa perehtynyt aikaisemmin. Käytössä olivat muun muassa Ubuntu Linux, Apache webserveri, MySQL, php, css ja myös muita työkaluja. Kun sitten sain varmistuksen, että työkokeilu alkaa niin noin kuukauden päivät ennen alkua perehdyin Drupaliin kotona. Noin 2-3 tuntia päivässä.

Projekti meni jouhevasti, kun kaikki tekivät sitä mitä osasivat. ASPA säätiön projektiryhmä Katja, Eveliina, Milka tuottivat sisällön sivuille, Samuli vastasi kuvien toteutuksesta ja minä vastasin teknisestä puolesta ja siirsin sisällön Drupalilla toteutettuihin web-sivuhin. Tämän projektin tuloksena syntyi web-sivusto www.oikeitatöitä.fi. Kyseisillä sivuilla oli myös ASPA säätiön kahden aiemman projektin tuottama sisältö. Koska kyseessä oli ASPA säätiön tietyt projektit niin sivut olivat käytössä pari vuotta, toteutuksen jälkeen. En valitettvasti muista tarkkaa aikaa. Tässä yhteydessä minun täytyy mainita, kuinka kiitollinen olin ASPA säätiölle tästä työkokeilu mahdollisuudesta ja myös siitä, että minua kohdeltiin tasa-arvoisena ihmisenä muiden ASPAlaisten joukossa. Kiitokset ASPAn koko projektiryhmälle ja koko Tampereen toimipisteen väelle. ASPA säätiö on toiseksi paras työpaikka missä olen elämäni aikana ollut. Parhaasta työpaikasta, jossa olen ollut pieni osio lähempänä tämän ylöskirjauksen loppua. Seuraavassa osiossa, joka koskee muuttoani Tampereen Haukiluomaan ylöskirjaan myös sellaisen asian, johon ASPA säätiö oli myös osallisena. Tämä asia käytännössä pelasti minut monin tavoin.

Annika Lipponen löysi minulle vielä toisenkin työkokeilupaikan. Tämä oli Hervannan kirjaston tietotori. Pääasiallisena tehtävänäni tietotorilla oli neuvoa asiakkaita erilaisissa tietoteknisissä asioissa kun varasivat tietokoneen omaan käyttöönsä kirjastokortilla. Käytännössä tämä tarkoitti, että istuin asiakaspalvelupisteessä ja minulta tultiin pyytämään apua, jos oli jonkinlaisia ongelmia liittyen tietokoneen käyttöön, ohjelmiin, skannereihin, tulostimiin, kopiointiin ja muuhun liittyen. Minä pidin asiakkaiden neuvomisesta mutta oli paljon sellaista oheistoimintaa, joka oli varattu pelkästään työkokeilijalle. Eräs tietotorilla vakituisesti työskentelevä henkilö totesi vain kerran kun olimme Annika Lipposen kanssa siellä palaveeraamassa, että "Meillähän on aina ollut työkokeilija tietotorilla, niin kauan kuin muistan". Tämä itse asiassa särähti aikalailla korvaani. Minun mielestäni työkokeilun perimmäisenä tarkoituksena on selvittää olisiko työkokeilijasta esimerkiksi vakituiseen työsuhteeseen ko. yrityksessä. Jos ajatus jossakin yritysessä on äsken kuvaamani mukainen niin minusta työkokeilijaa suorastaan käytetään "orjana" tekemään ne työt mihin vakinainen henkilökunta ei halua sattua. Lisäksihän on niin, että työkokeilijan ottava yritys ei kokeilijalle maksa euroakaan vaan "korvaus" tulee muulta taholta kuin työkokeilijan palkkaamalta yritykseltä. Summa summarum - jos yrityksessä on työkokeilija työkokeilijan perään, niin käytetään ilmaista orjatyövoimaa. Sain myös tietorilla muutamia "hyvänpäiväntuttuja" asiakkaista. Eräs heistä oli Juhani niminen (en valitettavasti muista enää hänen sukunimeään) mies, joka kävi tietotorilla päivittäin lukemassa lehtiä, kopioimassa lehtien artikkeleita ja tietokoneella. Kerran tämä hieno mies tuli asiakaspalvelupisteeseen ja yhtään sanaa sanomatta antoi minulle tulostamansa paperin. Kiinnitin itse huomion ainoastaan tulosteessa olevaan otsikkoon. Siinä luki "Älä koskaan luovuta" ja lähti samantien takaisin tietokoneluokkaan. Hetken itse otsikkoa mietittyäni totesin, että kyseessä oli kaiketi jonkinlainen vilpitön tuen ilmaisu minulle, kun tottakai tajusin mitä minulle oli tehty kaikkine "muistomerkkeineen" ja muine rikoksineen, joista kerroin tämän kirjoituksen alussa.. Tästä asiasta tuli minulle erittäin hyvä mieli. Tälläisiä tuen ilmaisuja on tullut tämän kärsimyksen taipaleeni, joka alkoi 2004 alussa, muutamia. Kaikki ne tulen kirjaamaan niinkuin kuuluukin. Annika Lipponen onnistui siis tämän Ilmarisen kustantaman kahden vuoden projektin aikana hankkimaan minulle nämä kaksi työkokeilupaikkaa. ASPA säätiön työkokeilupaikka onnistui mahdollisesti siksi, että ASPA säätiön pääpaikka sijaitsee Helsingissä. En osaa selittää sitä miksi sain työkokeilupaikan Hervannan tietotorilta.

Tässä kohtaa on hyvä palauttaa mieleen mitä minulle sanottiin ja tehtiin, kun Annika etsi minulle vakituista työpaikkaa. Alla kaksi otetta "Tarkempia lisätietoja" osion alusta:

1.              Merja Vuorela sanoi "Hommattiin kerrankin eräs tuotantoinsinööri niin ettei mistään enää saanut töitä".

2.              Annika Lipponen sitten eräässä vaiheessa kysyi, että minkälaiseen työhön vielä haluaisit ja pyysi myös listata Tamperelaisia yrityksiä tähän aiheeseen liittyen. Kerroin, että esim. Lähitukihenkilön työ kun tiesin, että tunsin erittäin hyvin Windowsin työasemat ja palvelimet ja Microsoft ohjelmistot ja myös Ubuntu Linuxin. Eräs yritys, jonka mainitsin oli Fujitsu, jolla on monenlaista toimintaa tietotekniikan saralla. Annika Lipponen soitti ensin "tunnustelupuhelun" Fujitsulle ja oli kysellyt juuri esim. lähitukihenkilöiden tarpeesta. Vastaus Fujitsun suunnasta tähän ensimmäiseen puheluun oli ollut, että "Meillä on koko ajan suuri tarve lähitukihenkilöitä ajatellen. Tässä ensimmäisessä puhelussa Annika Lipponen ei ollut kertonut nimeäni eikä mitään muutakaan minusta. No seuraavana päivänä Annika Lipponen soitti toisen puhelun kertoi nimeni ja muuta minusta niin Fujitsun henkilön välitön vastaus oli ollut " Meillä on YT neuvottelut, että ketään uutta ei voida ottaa".

Eli näiden kahden työkokeilupaikan jälkeen Annika ja minä törmäsimme mahdottomaan tehtävään ja ainoa oikea johtopäätös oli, että ikinä ei minulle löydy vakituista työpaikkaa Tampereelta eikä sen ympäristökunnista.

Tämän jälkeen minun olisi pitänyt tulla toimeen kuntoutustuella. Kaksi alaikäsitä lasta, kolmion vuokra ja kaikki muut menot. Sitten jäljempänä kerron, että tämäkin osoittautui mahdottomaksi.

Yritin myös Erkontiellä hakea asumistukea KELAlta mutta lopputulos oli sama kuin Nokian Koskenmäessä. Päätös oli hylkäävä. Erkontien asunto oli iso kerrostalo kolmio, minulla oli joka toinen viikko kaksi alaikäistä huollettavaa lasta, ruoka ja kaikki muut laskut, niin kuntoutustuki ei kertakaikkiaan riittänyt. Mikä minua asiassa sitten myöhemmin ihmetytti, että samassa kerrostalossa asuva iäkkäämpi naishenkilö, joka asui yksin samankokoisessa kolmiossa sai asumistukea ja minä en. Itse en tätä oikein järkisyin osaa perustella. En tietenkään moiti sitä ihmistä, joka asumistukea sai. Moitin sitä, että en saanut tukea, joka lain mukaan varmasti olisi minulle kuulunut.

Tästä syystä tapasin yksinäisillä viikoilla Erkontiellä käydä Ylöjärven helluntaiseurakunnassa hakemassa keskiviikkoisin jaettavaa ilmaista ruokaa. Tästä asiasta sain tietää naapurinani

Erkontiellä asuneelta Liisa-mummulta, joka toimi myös ruuanjakajana helluntaiseurakunnassa.

Todella ihana ja ystävällinen ihminen.

Kävin hakemassa ilmaista ruokaa myös Ylöjärven evankelisluterilaisesta seurakunnasta. Siinä seurakunnassa asiat hoidettiin todella eri tavalla kuin helluntaiseurakunnassa. Ensimmäiseksi sain vuoronumeron ja jäin odottelemaan. Kun sisään pääsin niin seuraavaksi seurakunnan diakoni "kuulusteli" minua ja kirjasi kaikki tiedot (esimerkiksi tulot ja kaikki menot jne.) ylös. Kuulustelulta se ainakin tuntui. Kuulustelun lopuksi diakoni antoi pienen paperilapun, jonka väri kertoi saatko ruokaa vai et. Sain lapun – väriä en muista ja kysyin tarkoittaako tämä, että saan / en saa ruokaa. Miksi ihmeessä sitä diakonin maailmaa suurempaa päätöstä ei voinut kertoa suusanallisesti ?! Minä kuitenkin sain ruokaa. Seuraavaksi siirryttiin toiseen huoneeseen, jossa seurakunnan naispappi toimi päällikkönä ruuan jaossa. Diakoni tuli minun mukanani. Otin itselleni ruuat, jotka sai ottaa. Heillä oli myös koirien kuivamuonaa, joka oli hieno asia koska minulla ei sillä hetkellä ollut Rokille kuivamuonaa. Menin valitsemaan Rokille nappulasäkkiä niin diakoni totesi "Minä en koirista oikein välitä". Tarkoittaen ilmeisesti minua ?! Se siitä evankelisluterilaisen kirkon saarnaamasta lähimmäisenrakkaudesta. SE JÄI TODELLAKIN VIIMEISEKSI KERRAKSI SIINÄ

SEURAKUNNASSA. Jatkossa kävin vain helluntaiseurakunnassa, jossa minua kohdeltiin tasaarvoisena ihmisenä ja kaikki olivat minulle ystävällisiä. Helluntaiseurakunnassa ei kuulusteltu ja kutsuttu koiraksi.

Eräänä päivänä olin koirani Rokin kanssa lenkillä. Puhelin soi ja näytössä oli outo numero. Soittaja oli Elina Koivunen Ylöjärven kaupungin sosiaalitoimesta. Sama ihminen, joka teki myös yhteishuoltajuussopimuksen, kun Muranen ensin yritti savustaa minua Metsäkylän kodista pois ja halusi avoeron.

Elina Koivunen totesi puhelimessa, että "Täällä on sinulle aika varattuna. Sinun pitäisi maksaa elatustukea.". Minussa nousi samalla sekunnilla suunnaton viha. Tajusin välittömästi, että Muranen on ajan varannut minulle siitä kertomatta. Mitä ihmeen järkeä ko. asiassa olisi ollut ? Minä olin pienellä kuntoutustuella ja maksoin kaikkien omien kulujen lisäksi lasten puhelimet. Muranen oli töissä ja sai lasten lapsilisät KOKO sen ajan kun lapset tulivat täysikäisiksi. En ikinä pyytänyt lapsilisistä centtiäkään itselleni.

Olin niin raivoissani kyseiselle sosiaalitoimen ihmiselle, että katkaisin puhelun välittömästi ja

laitoin puhelimen pois päältä. TAAS JÄLLEEN KERRAN HUOMASIN, ETTÄ ISÄLLÄ EI OLE SUOMESSA MINKÄÄNLAISIA OIKEUKSIA ERON TAPAHTUESSA.

YHTEISHUOLTAJUUSSOPIMUKSELLA EI OLLUT MITÄÄN MERKITYSTÄ LAIN EDESSÄ

AINAKAAN MINUN TAPAUKSESSANI (vertaa edellä kertomaani tapaukseen Nokian

Koskenmäellä asuessamme, kun ulosottomies haukkui minut moneen kertaan valehtelijaksi ja sanoi, että yhteishuoltajuussopimuksella ei ole mitään merkitystä. Totesi vain, että lapset eivät edes asu sinulla vaikka olivat useammin minulla kuin Murasella).

No, puhelin oli pois päältä myös seuraavana päivänä. Kuinka ollakkaan minun sähköpostiini tuli maili Muraselta, että ei ole mitään muuta keinoa kuin mennä käräjille. En vastannut mailiin mitään koska tiesin, että jos niin teen Muranen ei lopeta koskaan mailien lähettämistä. Kokemusta oli tekstiviestien osalta tästä asiasta.

Käräjä sähköpostin saavuttua, katsoin välittömästi netistä Tampereen oikeusavun numeron ja soitin virkailijalle ja selitin, että minua uhataan käräjillä jos en maksa elatustukea. Virkailija kyseli tietoni ja sanoi lopuksi, että "Olet oikeutettu ilmaiseen oikeusapuun ja että varataanko sinulle aika heti". Sanoi, että "En tiedä vielä mihin tämä asia johtaa mutta katsotaan myöhemmin tarvitsenko sitten oikeusapua".

Jäin odottelevalle kannalle. Mietin vain sisäisesti hymyillen, että kuinkahan todellisuudessa käräjillä kävisi jos kertoisin kaiken Murasen "puuhailuista" mitä jo paljon siinä vaiheessa tiesin. Viestit kuitenkin loppuivat siihen ja käräjille ei lopuksi menty. Minulle se ei olisi ollut paha paikka mutta Muraselle kyllä. Sen voin vakuuttaa.

Tajusin myös, että Ylöjärven kaupungin sosiaalitoimi oli täynnä Murasta puolustavia "virkailijoita", vaikka kaikki Ylöjärvellä tiesivät mitä minulle oli tehty ennen joulua 2004 ja joulun 2004 aikana.

Tästä olen täysin varma. Koko tämä dokumentti osoittaa sen.

Sitten alkoi vaihe, jota itse kuvailen niin, että minun mahdollisuuteni elää tehtiin toivottomaksi. Olin kuntoutustuella ja rahat eivät riittäneet maksujen jälkeen edes ruokaan. Mistään en koko sinä aikana kun yksin lasten ja Rokin kanssa asuin saanut centtiäkään sosiaalitukea, joka minulle lain mukaan olisi kuulunut.

En saanut tukea. Isä kuoli. Minun selviytymiskeino Isän kuolemasta ja siitä ettei mistään saanut apua, oli viina ja tupakka. Halusin kuitenkin asua lasten kanssa niin kauan, että molemmat ovat täyttäneet 18-vuotta. Sen itselleni lupasin jo silloin kun lapset olivat pikkuisia.

Sorruin pikavippeihin. Olen elokuun 2024 aikana, jolloin olin TAYSsissa hoidossa somaattisten ongelmieni takia (jalat ja kaikki muu) miettinyt, että tekisin kansalaisaloitteen, että kaikki pikavippikoronkiskurifirmat kiellettäisiin lailla. On kirjoittamishetkellä (04102024) vielä tekemättä. Otin holtittomasti pikavippejä. Ei edelleenkään apua mistään. Hoidin lapset, pesin pyykit, tiskasin, siivosin ja tein hyvää ruokaa vaikka oikeasti minulla ei ollut rahaa mihinkään. Join viinaa tuskaani kun olin aikuisena Isäni kuoleman jälkeen yksin. Lapset ovat ja olivat minulle niin rakkaita, että halusin heidät aikuisikään kasvattaa. Jouduin itse vaikeuksiin (ja olen yhä), mutta tekisin saman uudelleen koska lapseni ovat minulle tärkeämpiä kuin minä itse.

Mikä minua on jälkeenpäin ihmetyttänyt, että miten IHMEESSÄ NE KAIKKI PIKAVIPIT MINULLE VOITIIN MYÖNTÄÄ ?! Käytäntöhän on se, että uudet pikavippifirmat, jotka myöntävät seuraavan lainan näkevät tiedot edellisistä myönnetyistä ?!

Matemaatikko kun olen niin olen tämän asian pitkän mietinnän jälkeen purkanut seuraavalla tavalla. Minut ajettiin tahallaan ahdinkoon ja ulosottoon epäämällä kaikki sosiaalinen taloudellinen tuki vuodesta 2005, jolloin muutin lasten kanssa Nokialle asumaan, tähän vuoteen 2024 aivan viime hetkille saakka. Kun olin tätä dokumenttia jo jonkin aikaa kirjoittanut niin asia sitten yht´äkkiä muuttui kuten selviää seuraavasta osioista asuessani jo täysin yksin Tampereella, Haukiluomassa.

Lääkkeet olivat minulla edelleen syömättä. Ei edelleenkään minkäänlaista tukea. Tulee lopulta "päänupin" aiheuttama notkahdus ja elämänhallinta katoaa. Jokainen voi tykönään tätä dokumenttia lukiessaan miettiä mistä tämä toinen hyvin pieni "notkahdus" verrattuna joulun 2004 täydelliseen katastrofiin minun terveyteni osalta johtui ? Lääkkeet olivat edelleen poissa kuvioista mutta selittääkö se kaiken ? Voisin yksinkertaistaa asiaa niin, että jos päähän ammutaan siitä saattaa tulla pahaa jälkeä. Minä en ole lääkäri, niin en osaa sitä sanoa ja en uskalla keltään lääkäriltä kysyä kun en luota enää kehenkään ihmiseen (tämä kommentti ja kirjaus 04102024).

No, notkahdus tuli. Asiat jäivät totaalisesti hoitamatta. Lapset eivät pystyneet olla minun luonani kun ei ollut centtiäkään rahaa. Kynnys sosiaalitoimeen oli liian suuri ja en luottanut siellä kehenkään tipan tippaa.

Olin yksin Rokin kanssa ja katsoin iltaisin vain Lontoon 2012 olympialaisia yötä myöten.

Yritin myydä autoani jo tässä vaiheessa (ostin sen Isäni kuoltua perintörahoilla. Kadun ostoa vielä tänäkin päivänä). Ei onnistunut auton myynti. Jos olisi onnistunut niin, olisi pitänyt antaa käytännössä "ilmaiseksi".

Sitten suljetaan netti, puhelin ja pankkikortti. Laskut jää hoitamatta. Tämä kaikki tarkoitti, etten pystynyt enää pitää yhteyttä kehenkään. En lapsiin, enkä kehenkään muuhunkaan. En voinut enää yrittää edes myydä autoani kun puhelinta ja nettiä ei ollut ja olin rahaton. Olimme Rokin kanssa kahdestaan ja molemmat ilman ruokaa. Itkin käytännössä joka välissä.

Tässä vaiheessa on todettava se fakta, että jälkikäteen tiedän, että minua seurattiin koko "kurjan kesän" ajan. Kutsun sitä "kurjaksi kesäksi" ja dokumentin lukija ymmärtää syyn. Laihduin kesän aikana luultavasti reilusti yli 20 kiloa ja kaikki vanhat mm työvaatteet mahtiuvat lopulta päälleni. En vielä tänäkään päivänä ymmärrä miten rakas Jackrusselinterrieri kaverini Roki selvisi kesästä hengissä. Ruokaa kun ei ollut kummallakaan. Itkin usein keittiössä kun Roki katsoi päälleni ja varmasti ihmetteli että miksi minun ruoka-astiani on tyhjä. Jo tässä vaiheessa minulla heräsi ääretön viha kaikesta mitä olin joutunut näkemään, kuulemaan, kokemaan ja tuntemaan. Tästä asiasta ja

loputtomasta ja dokumentin kirjaushetkellä (jälleen 04102024) vieläkin jatkuvasta Via Dolorosastani ja elinkautisestani paljon lisää jatkossa.

Kurja kesä jatkuu. Tuli itsemurha-ajatukset. Mietin vain keinoja millä lopettaa päivänsä. Ei ollut edelleenkään lääkkeitä millä koettaa tehdä loppu "siistillä tavalla".

Itkin paljon kun en nähnyt lapsia ja Rokin takia kun hänellä ei ollut ruokaa. Itsestäni en enää niin välittänyt.

Tuli päivä, jolloin totesin, että minun on pakko nähdä lapset edes hetken. Olin laihtunut todella paljon niin laitoin vanhat siistit vaatteet päälle ja ajattelin, että lähden Metsäkylään, jossa Paavo V Suomisen omistaman Metsäkylän eliitti-ihmisten kanssa Muranen vielä asui. Auton polttoainetankki oli kuitenkin melkein tyhjä. Päätin kuitenkin ottaa riskin ja koettaa pääsenkö Metsäkylään ja takaisin. En pystynyt edes ennakolta varmistaa, että ovatko lapset edes kotona kun ei ollut puhelinta, nettiä, pankkikorttia eikä rahaa.

Ajoin Metsäkylään ja soitin ovikelloa. Silläkin uhalla, että oven avaisi "muuli-Muranen". Onneksi kuitenkin tyttäreni “-” avasi oven. Poikani “-” ei ollut kotona. Montakaan sanaa ei “-”n kanssa vaihdettu, mutta kerroin jotakin tilanteestani ja siitä, että heti saatte lapset tulla kun saan rahaa ja asiani hoidettua jollekkin tolalle. “-”n näkemisestä sain paljon voimaa mutta olin surullinen siitä, että en nähnyt myös “-”a. Pääsin kumminkin takaisin kotiin saakka Erkontielle ja olin tyytyväinen siihen, että näin edes toisen lapseni vilaukselta. Kurja kesä kuitenkin vain jatkui.

Niinkuin kaikki muu kurjuus ei olisi vielä riittänyt niin sitten iski lisäksi todella kova selkäkipu (kärsin tästä vaivasta jo Nokialla Koskenmäessä asuessani aika-ajoin). K-supermarket Linkki, jossa päivittäin tapasin käydä (pois lukien tämä kurja kesä kun ei ollut rahaa) sijaitsi noin reilun 200 metrin päässä asunnostani. Lähdin selkäkivusta huolimatta kävelemään kohti linkkiä. Linkin kauppias Aki Saarinen tarjoi asiakkailleen ilmaiset kahvit silloin kun asiakas osti jotakin. Minä kuitenkin uskalsin käydä kahvit juomassa (ja sokerinpalat syömässä kun ruokaa ei ollut) koska kuten jo totesin kävin siellä päivittäin ja olin uskollinen asiakas. Selkäkivusta johtuen, jokaisella asskeleella tuntui kuin puukko olisi työnnetty syvälle selkääni ja kävelymatka Linkkiin ja takaisin kesti todella kauan. En edelleenkään ymmärrä miten pikkuinen paras ystväni Roki syömättä kaikesta selvisi. Erään kerran tutkin vaatehuoneesta kaikkien takkieni taskut ja satuin löytämään muutam euron arvosta kolikoita. Menin linkkiin ja ostin halvimman grillimakkarapaketin, joista annoin Rokille kaksi ja söin itse toiset kaksi.

Ei ollut ruokaa, ei tupakkaa ja näimme Rokin kanssa edelleen nälkää. En edes tupakkaa keltään pyytänyt vaikka joitakin hyvän päivän tuttuja kuitenkin oli. Jälkikäteen tiedän, että minua seurattiin ja odotettiin, että kuole vaikka nälkään. Pian nähdään, että teen jonkin rikoksen tmvs esimerkiksi. Nälkä meni siihen pisteeseen, että pakastimeen oli jäänyt joululta valmista pipritaikinaa. Ajattelin, että sulatan sen ja syön sellaisenaan "raakana". Pääasiassa mitä tein niin itkin yksinäni. Oli tietenkin Roki, joka varmasti ihmetteli, että mikä meillä nyt on hätänä kun en saa ruokaa.

Minulla oli suoraan sanottuna helvetin SUURI KYNNYS mennä asioimaan sosiaalitoimeen. Pitäen mielessä miten minun hakemuksiini ja muuhun minua koskevaan siellä suhtauduttiin. Olin aiemmin kun minulla oli vielä puhelimessa saldoa jäljellä soittanut Ylöjärven kaupungin sosiaalitoimeen ja tiedustellut toimeentulotuen hakemisesta. Minulle lueteltiin kauhea liuta liittetitä ja silloin vielä totesin, että kiitos ei. Pitäen mielessä sen, että täysin varmasti suurin osa Ylöjärven asukkaista edelleen vihasi minua paljon. Tämä soitto tapahtui muistaakseni niihin aikoihin, jolloin yritin vielä myydä autoani puhelimen ja netin välityksellä.

Tämä seuraava ajatus tuli minulle mieleen yli 10 vuotta liian myöhään. Ajatus oli sellainen, että Linkin kauppias Kai Saarinen olisi varmasti antanut minulle laskuun ostaa tupakkaa ja Roki kaverilleni kuivamuonaa. Kävin, kuten jo totesin Linkissä käytännössä joka päivä 8 vuotta kun Erkontiellä asuin. Ajatus tuli mieleeni vasta Haukiluomassa asuessani. Tästä Haukiluomassa tapahtuneesta kujanjuoksu episodista ja hulluista ihmisistä siellä kerron seuraavassa osioissa.

No, lopulta tulin siihen johtopäätökseen, että Ylöjärven kaupungin sosiaalitoimeen on mentävä.

Keräsin kaikki tarvittavat liitteet mukaani ja menin kävellen sosiaalityöntekijän vastaanotolle.

Minulle lopulta myönnettiin toimeentulotukea (varmaan vain sen vuoksi koska olin täysin rahaton). Toimeentulotuen piiriin hyväksyttiin koko vuokra (koska lapset tarvitsivat omat huoneensa), lasten arvioiduista kuukausimenoista puolet (TÄLLÄ kertaa yhteishuoltajuussopimus siis merkitsi jotakin, voi voi sentään) ja myös muita pakollisia asumiskuluja. Sain käytännössä samansuuruisen toimeentulotuen mitä Ilmarinen maksoi kuntoutustukea. Sain sosiaalitoimesta toimeentulotukea mutta en todellisuudessa saanut centtiäkään koska kaikki perittiin sitten täysimääräisenä takaisin kun Ilmarinen maksoi takautuvasti kuntoutustukea niiltä kuukausilta, joilta se oli jäänyt saamatta. Tästä piakkoin jäljempänä.

Sain kuitenkin tililleni rahaa niin sen jälkeen pystyin pyytämään lapsiani luokseni. Olin kuitenkin edelleen ilman lääkkeitä. Lasteni mummu tuli myös luoksemme kun "notkahdus" tapahtui. Sain häneltä kuulemani mukaan hänen vanhoja lääkeitään, joita en ensin olisi halunnut ottaa. Aloin kuitenkin ottamaan yhtä lääkettä säännöllisesti ja oloni parani nopeasti (kuten myös toisella kerralla, joka tapahtui seuraavassa osoitteessani Tampere, Haukiluoma. Tästä seuraavassa osiossa). Yksi mielenkiintoinen seikka oli, että yhdessä vaiheessa tätä pientä "notkahdusta" (verrattuna 2004 joulun katastrofiin) eteisen piirongin pöydällä oli Osuuspankin frisbee, jonka kävin heittämässä vittuuntuneena parvekkeelta niin kauas kuin pystyin.

Vaikka olin muka saanut toimeentulotukea, jota en todellisuudessa kuitenkaan saanut, niin seuraavaksi tuli eteen auton niin pikainen myyminen kuin mahdollista. Ajoimme Tampereen

Lielahteen, minä edellä ja äitini toisella autolla perässäni. Ei ollut sillä hetkellä aikaa yrittää myydä lähes uutta autoa yksityiselle henkilölle, jolta varmasti olisi saanut paljon paremman hinnan. Kävin ensin yhdessä autoliikkeessä (nimeä en muista) mutta sinne autoni ei kelvannut. Sitten ajoin

Tampereen Vehoon, jonka ilmeisesti myyjien esimies kävi katsomassa autoani ja sanoi, että

"Ostetaan siisti pikkuauto pois vaikka tämä tuntuukin niinkuin ryöstämiseltä". Sanasta sanaan näin. Kun myy lähes uuden pikkuauton autoliikkeelle, niin autoliike maksaa siitä summan niin, että autoa uudelleen myytäessä liikkeelle jää siitä edes jonkin verran vielä katetta. Eli hinta on paljon pienempi kuin yksityiseltä myynnissä saisi. Minun autoni oli lähes uusi. Sisäänajettu, vajaa 50 000 km matkamittarissa. Minä itse maksoin autosta vähän alle 18 900 € ja Veho maksoi siitä minulle 9 500 €. Eli sama asia kuin Nokialla Koskenmäessä moottoripyörän kanssa. Jouduin käytännössä antamaan autoni pois lähes ilmaiseksi.

Kun sain auton myyntirahat tililleni, maksoin vuokranantajilleni uudestaan 2 kk vuokratakuun. Edellinen takuu oli käytetty kahden kuukauden vuokran maksuun kun minulla ei ollut rahaa. Lisäksi maksoin poikani “-”n mopon hinnasta oman osuuteni kokonaisuudessaan pois. Ja tietenkin paljon muita laskuja.

Seuraavaksi varasin ajan Psykiatrian erikoislääkäri Ilkka Härköselle, joka piti vastaanottoaan kävelymatkan päässä Erkontien asunnostani.

Menin Ilkka Härkösen vastaanotolle. Aika pian hän totesi, että "Et sinä hullulta vaikuta". Sanasta sanaan. Se ei minua luokannut koska tajusin, että asia oli enemmänkin vitsi. Ilkka Härkönen kirjoitti minulle B-lausunnon Ilmarista varten (Ilmarinen aina jälkikäteen korvasi käynnit, jolloin piti saada B-lausunto Ilmarista varten) ja uudet reseptit minun lääkkeitäni varten. Hain lääkkeet lähellä olevasta apteekista ja toimitin postitse B-lausunnon ja kuitin maksetusta lasusunnosta ja lääkärikäynnistä Ilmariselle.

Jonkin ajan kuluttua Ilmarinen maksoi minulle takautuvasti siitä hetkestä saakka, jolloin kuntoutustuki jäi saamatta silloiseen nykyhetkeen. Tästä summasta kuitenkin Ylöjärven kaupungin sosiaalitoimi oli jo perinyt takaisin maksamansa toimeentulotuen.

Lääkkeet ovat minuun kahdella "notkaudus" kerralla vaikuttaneet todella nopeasti ja olen 2-3 viikossa aivan kunnossa (toinen "notkahdus" Tampereen, Haukiluomassa. Tästä Erkontie osion jälkeen). Ainoa ongelma oli, että unettomuuteen määrätty lääke tuntui menettäneen tehonsa. Myöskään Melatoniinilla ei ollut minkäänlaista vaikutusta. Jouduin jälleen kerran valvomaan öisin ja siitä tuli taas minulle todellinen ongelma silloin ja myös myöhemmin.

Hain uudestaan toimeentulotukea sen jälkeen kun sain tukea kun olin täysin rahaton. Tuki kuitenkin perittiin täysimääräisenä takaisin niinkuin aiemmin totesin. Ensimmäisellä kerralla tuen piiriin hyväksyttiin vuokra kokonaisuudessaan, sähkö, vesi ja lasten laskennallisista kuluista puolet (sen vuoksi koska lapset olivat minulla 2 viikkoa kuukaudesta) ja muut laskennalliset kulut. Toisella kerralla sain toimeentulotukea jonkin verran alle 80 €. Tämän jälkeen kun tukea hain, minulle tuli Ylöjärven perusturvasta hylkäävä päätös. Ihmettelin asiaa ja luin päätöksestä, että lasten puolikkaita kuluja ei enää toimeentulotuen piiriin hyväksytä. Ajattelin, että onko jälleen vain niin, kun minä olin tuen hakijana, että lasten kuluja ei tuen piiriin lasketa. Olin jo ajat sitten kuitenkin tajunnut sen, että minun on vain kaikki hyväksyttävä. Olisi ollut järjetöntä valittaa kaikista näistä hylkäävistä päätöksistä mitä eri tahoilta oli tullut tähän saakka. Luultavasti jokaisella valituskerralla vastassa olisi ollut "lakimiesarmeija".

Minulle tuli jo kuukausittain kuntoutustuki, mutta se ei edelleenkään riittänyt edes välttämättömiin menoihin. Ja kuten edellä totesin, minulta evättiin sitten myös toimeentulotuki vetoamalla siihen, että lasten puolikkaita kuluja ei enää hyväksytä. Äkillinen muutos Ylöjärven kaupungin sosiaalitoimen säännöissä. Olen TÄYSIN VARMA, että asia koski ainoastaan minua ja vain minua.

ELI TAAS SAMASSA SOSIAALITOIMEN YKSIKÖSSÄ SOLMITULLA

YHTEISHUOLTAJUUSSOPIMUKSELLA EI OLLUT MITÄÄN ARVOA LAIN EDESSÄ.

Olin aivan toivoton. Paras ja ainoa aikuinen ystäväni, rakas Isäni kuollut, en saanut mitään taloudellista tukea mistään, joka lain mukaan minulle olisi kuulunut, ja sitten lisäksi alkaneet uniongelmat.

No, mikä oli minun ratkaisuni asiaan. Pikavipit edelleen (JOITA MYÖNNETTIIN

HOLTITTOMASTI VAIKKA EI OLISI SAANUT !!! AINOANA TARKOITUKSENA SAATTAA MINUT LOPULLISEEN TUHOON) ja lääkkeenä viina ja tupakka ahdistukseen ja uneen ja yksinäisyyteen. Lapset tietenkin olivat luonani joka toinen viikko, vaikka rahaa ei olisi ollutkaan. Lapset ovat / olivat minun elämäni tärkein ja arvokkain asia. Olin jo kauan vihannut sydämestäni lasten ns. äitiä – Murasta. Saatanan pallopää. Itkin tähän aikaan usein kun olin yksin (tai kaverini Rokin kanssa siis).

Eräänä päivänä, taas kerran, minulla oli litran Koskenkorva viinapullo (Ostin Koskenkorva viinaa koska olin kolmena kesänä silloisen ALKOn Koskenkorvan tehtailla prosessimiehenä, yhteensä 12 kuukautta. Neljäntenä kesänä minua pyydettiin työnjohtajan toimesta vuoromestariksi kesäksi neljäksi kuukaudeksi. PARAS TYÖPAIKKA MISSÄ OLEN OLLUT). Nautin Koskenkorvaa

nopeaan tahtiin ja tietyssä vaiheessa jo lähellä kun pullo oli melkein tyhjä, päätin paistaa paistinpannulla itselleni pihvejä. Laitoin pihvit pannulle ja palasin keittiön pöydän ääreen nauttimaan lisää viinaa. Kuinkas kävikään. Minä "sammuin" keittiön pöydän ääreen ja pihveistä tuli lievästi sanottuna ylipalaneita. Palovaroitin rupesi soimaan ja joku soitti ovikelloa, johon sitten havahduin. Asunto oli täynnä savua ja palovaroitin soi ja menin avaamaan oven. Siellä olivat seinänaapurini ja eräs toinen naapurin mies. En muista mitä sanoivat kun olin silloin niin humalassa. Avasin tuuletusikkunat, otin pariston pois palovaroittimesta ja laitoin paistinpannun huuhtelualtaaseen ja laskin kylmää vettä sen päälle. Myös pannu oli pilalla.

Seuraavana aamuna heräsin suunnattomaan häpeäntunteeseen. Erkontien naapurit olivat minulle aina ystävällisiä ja kohtelivat minua tasa-arvoisena ihmisenä ja kunnioittavasti, mikä selviää pian myöhemmin tässä osiossa. Häpeäntunne oli niin suuri, että mietin viitsinkö edes ulos mennä ja nähdä naapureita. Ajattelin, että menikö siinä naapurisopu, minun typerän virheeni vuoksi. Mutta toisin kävi. Naapurit olivat juuri niinkuin ennenkin. Ystävällisiä ja kilttejä (SAMAA EN

TODELLAKAAN VOI SANOA NAAPUREISTANI METSÄKYLÄSSÄ JA SEURAAVASSA

OSIOSSA KÄSITTELYN KOHTEENA OLEVASSA HAUKILUOMASSA ! Tästä syystä kutsun

Metsäkylää itse "PaskaEliittiKyläksi" ja Haukiluomaa "PaskaLuomaksi". Hell ain´t a bad place to be !

Eli naapurisopu säilyi ja minä en koskaan sen jälkeen ole kokannut kun olen ollut humalassa.

Kun minulla oli ollut jo vuodesta 2005 kokemus tästä jatkuvasta poliisi- palo- ja ambulanssihälytysajoneuvojen sireenien huudattamisesta (kuten olen edellä dokumentissa kertonut) aina silloin tällöin kun minä olin liikkeellä, niin päätin tehdä Erkontiellä asuessani pariin otteeseen pienen empirisen kokeen. Soitin amerikkalaisen Offspring yhtyeen kappaletta, jossa muun muassa jossain kohtaa mainitaan, että "I´m a pyro" ja muuta asiaan liittyvää. Minä "luukutin" kyseistä kappaletta ja näillä kerroilla joka kerta Ylöjärven paskakylän palokunnan johtoauto ilmestyi Erkontien talon pihaan. Mitä helvettiä ? En oikeasti voinut muutakuin nauraa. En mitään muuta. Mutta tämä sireenien "ulvottaminen" ei tietenkään loppunut näihin kertoihin. Se jatkui myös seuraavassa paikassa kun jouduin kolmannen kerran lähteä evakkoon. Nyt Ylöjärven Erkontieltä Tampereen Haukiluomaan.

Seuraava tärkeä, voisi suorastaan sanoa kohtaus, tapahtui kun taas eräänä päivänä kävelin kotini lähellä olevaan K-supermarket linkkiin. Normaaliin tapaan astuin sisään, niin palovaroittimet alkoivat huutaa välittömästi. Ääni oli niin voimakas, että tuntui, että korvista valuu veri. En ymmärrä miten myyjät ja tuttu kauppias sitä kestivät. Minä päätin samalla sekunnilla kuinka toimin. Ajatuksena oli ensin hakea vain tupakkaa, mutta kun tajusin tilanteen niin ajattelin, että haen myös "Ookko menny Ufolla patukan" eli Mars suklaapatukan ja nautin sen kaikessa rauhassa ilmaisen kahvin kanssa kun saan tupakat ja patukan ostettua. Niin myös toimin. Edelleen tuntui, että tärykalvot puhkeavat, mutta hain ilmaisen kahvin, istuuduin pöytään ja aloin kaikessa rauhassa nauttimaan kahvista ja "Ookko menny ufolla"-patukasta (tässä kohtaa pitää mielessä aiemmin kertomani kommentti, jonka kuulin kun jouluaaton jälkeen "päähän ammuttuna" menimme Murasen johdolla Metsäkylän hiekkamontulle lasten kanssa laskettelemaan. Silloin tuntematon mies tuli minun luokseni ja tokaisi juuri nämä sanat "Ookko menny Ufolla ?"). Palomiehet häärivät ympäriinsä ja palovaroittimet pitivät karmaisevaa ääntä. Minä kuitenkin yritin käyttää mahdollisimman paljon aikaa kahvin ja patukan nauttimiseen. Ajattelin itse, että "Näytän teille närhen pallit. Olen mies, enkä saatanan skitsoääliö". Kun sain kahvini juotua, nousin ja lähdin rauhalliseen tapaani ulos. Samalla sekunnilla kun jalkani osui maahan oven ulkopuolelle, palovaroittimet lakkasivat soimasta. Ajattelin, että nujersin teidät paskat täysin rauhallisuudellani ja puhtaalla omallatunnollani. Kuten olen moneen kertaan dokumentissa aiemmin todennut Ylöjärvi, Metsäkylä ja koko Pirkanmaa on täynnä ihmisiä, jotka ottavat oikeuden omiin käsiinsä. Ainoana tarkoituksena tuhota minun – ja samalla 10-vuotiaan mopopojan – elämä täysin. Metsäkylä oli ennen joulua 2004 ja jouluna 2004 koko Suomen kriminaali-, huume- ja varastettujen lääkkeitten keskus.

Tämä episodin jälkeen eräänä päivänä, lähdin asunnostani muistaakseni käymään R-kioskilla. Matkalla tapasin yhden ystävällisen naapurini. Tapasin sanoa häntä "Pikku mummuksi" kun hän oli niin pienikokoinen. Aloimme jutella niitä näitä ja yhtäkkiä tämä naapurini käänsi puheensa henkiseen väkivaltaan. Totesi, että "Kun sitä on niin paljon Suomessakin". Juttelimme aiheesta jonkun aikaa ja molemmat jatkoivat matkaansa. Myöhemmin ajattelin, että kaiketi se oli myös jonkinlainen tuen osoitus minulle. Minulle tuli siitä erittäin hyvä mieli. Kuten aiemmin totesin Erkontien naapurit olivat minulle erittäin ystävällisiä, kilttejä ja kohteliaita. Tietenkin myös minä ja lapset naapureille. Sain useita positiivisia kommentteja lapsistani ja myös itsestäni, mikä lämmitti mieltä kovasti. Eräs kommentti on jäänyt erityisesti mieleen. Erkontiellä olivat parvekkeet remontin alla ja minun täytyi käydä hissillä alhaalla ulkona tupakoimassa. Eräs naapurin jo iäkkäämpi mies saapui rollaattorin kanssa kaupasta ja minä menin jo hyvissä ajoin avaamaan hänelle ulko-ovea. Tämä arvostamani iäkkäämpi mies totesi samantien minulle, että "Olet sää kohtelias mies. Ovi aukee kuin papille". Kuten monesti olen itse ajatellut, niin kohteliaisuus ja ystävällisyys eivät maksa mitään. Pahalla saa aikaan vain pahoja asioita ja paha saa palkkansa, niinkuin sanotaan.

Seuraavaksi tapahtui ainoa positiivinen asia minkä muitan silloisen edeltävän 14 vuoden ajalta. Sain pysyvän työkyvyttömyyseläkkeen silloisen lääkärini Matti Joukamaan ansiosta. Matti Joukamaa teki minulle B-lausunnon, jonka perusteella Ilmarinen myönsi minulle eläkkeen. Tässä yhteydessä on todettava, että emeritusprofessori ja psykiatrian erikoislääkäri Matti Joukamaa on ystävällisin, kiltein ja empaattisin lääkäri mitä olen koskaan elämäni aikana tavannut. Liitin alle mailinvaihdon Matti Joukamaan kanssa sen vuoksi koska se osoittaa myös, että hän kohteli minua tasa-arvoisena ihmisenä ja oli ystävällinen ja kiltti ihminen. Kiitos Matti ! Minulle tulee vieläkin erittäin hyvä mieli kun ajattelen häntä sellaisena kuin on.

 Re: Kiitos Sinulle !

Subject:

Re: Kiitos Sinulle !

From:

Matti Joukamaa <matti.joukamaa@uta.fi> Date:

13/01/2018, 19.15 To:

Jarkko Viitala <jarkkojviitala@gmail.com>

Hieno juttu!

Samoin hyvää jatkoa alkaneelle vuodelle ja elämälle eteenpäin – yksi murhe on nyt poissa!

yst mj

Jarkko Viitala kirjoitti 12.1.2018 klo 17:01:

> Hei Matti !

> > Ajattelin Sinullekkin ilmoittaa, että sain pysyvän eläkkeen !

> > Iso kiitos Sinulle avustasi ja Hyvää Uutta Vuotta 2018.

> 

> Kaikkea Hyvää,

> 

> Jarkko

> 

> ***************************

> Jarkko Juhani Viitala

> Erkontie 4 A 16

> 33470 YLÖJÄRVI

> Puh. + 358 41 755 7568

> Email. jarkkojviitala@gmail.com

> ***************************

--

Matti Joukamaa

emeritus professor of Social Psychiatry

University of Tampere

Tottakai tiesin sillä hetkellä kun eläkkeen sain, että kohta olen suurissa vaikeuksissa sen vuoksi, että minulta evättiin lain mukaan kuuluneet tuet ja jouduin turvautumaan pikavippeihin.

Kuten olen aiemmin todennut lupasin aikoinaan jo silloin kun lapset olivat pikkuisia, että teen kaikkeni sen eteen, että kasvatan lapset osaltani täysi-ikäisiksi. Tämän lupauksen myös pidin vaikka minut monien ihmisten, yritysten ja tahojen toimesta ajettiin yksinäisenä ihmisenä ahdinkoon monella tavalla. Olen ylpeä lupauksestani ja siitä, että myös lupaukseni pidin. Tämä käy selväksi heti seuraavaksi.

Tyttäreni “-” Maria täytti 18-vuotta toukokuun 6. päivä 2019. Poikani “-” Mikael oli tällöin 22-vuotias.

Kesäkuun 1. päivä 2019 alkoi minun kujanjuoksuni ulosoton osalta. Eli alkoi helvetin iso ulosotto pikavippien takia, johon tilanteeseen minut tahallaan ajettiin.

Siis on todella ymmärrettävä se fakta, että kun Ylöjärven Metsäkylästä lähdin ensimmäiseen evakkooni Nokian Koskenmäkeen ja sieltä toiseen evakkooni Ylöjärven Erkontielle, niin koko sinä aikana en saanut centtiäkään tukea. En KELAlta, enkä sosiaalitoimesta. En muutakuin ne kaksi kertaa Ylöjärven paskakylän sosiaalitoimesta ja sitten minun kohdallani säännöt yht´äkkiä muuttuivat enkä saanut enää centtiäkään sen jälkeen. Kun silloin ensimmäisellä kerralla Ylöjärvellä hain toimeentulotukea, niin KOKO VUOKRA KUULUI TUEN PIIRIIN, LASTEN PUOLIKKAAT KULUT JA MUUT ASUMISEEN, RUOKAAN JA VAATTEISIIN KUULUVAT

LASKENNALLISET MENOT KUUKAUDESSA. Asuimme lasten kanssa Koskenmäessä ja

Erkontiellä kolmiossa koska lapset olivat sen ikäisiä, että tarvitsivat omat huoneensa. Tämä myönnettiin silloin Ylöjärven sosiaalitoimen virkailijan suulla kun koko vuokra meni tuen piiriin. Sitten en äkillisesti saanutkään enää mitään. Olen elänyt ja kasvattanut lapset täysin yksin ilman minkäänlaisia minulle lain mukaan kuuluneita tukia. Kaikki tähän liittyvä edellä tässä dokumentissa kuvattu on ollut TÄYSIN TAHALLISTA.

Kun ulosotto alkoi 1.6.2019 niin jouduin pahan paikan eteen. Vuokranantajani olivat olleet minulle ystävällisiä ja pohdin mitä teen koska tiesin tietenkin, että ulosmitattu eläke ei sellaisenaan riitä mihinkään ja mitään tukia en tule saamaan kuitenkaan.

En voinut tehdä mitään muuta kuin samana päivänä kun ulosotto alkoi, niin sanoa itseni irti

Erkontien asunnosta vaikka MINULLA EI OLLUT MITÄÄN TIETOA SEURAAVASTA EVAKKO-OSOITTEESTA JA SIITÄ LÖYDÄNKÖ EDES UUTTA ASUNTOA. Sanoin itseni irti

tästä huolimatta koska en halunnut, että vuokranantajani joutuvat minun takiani vaikeuksiin. Itse olin jo siinä vaiheessa ollut 15-vuotta suurissa vaikeuksissa.

Sovimme vuokranantajani kanssa, että kun olen maksanut kahden kuukauden vuokratakuun, niin takuurahojen turvin saan asua vielä 2 kuukautta Erkontiellä ja ko. vuokrat otetaan takuurahoista. Käytännössä minulle jäi siis kaksi kuukautta aikaa etsiä itselleni uusi vuokra-asunto. Luottotiedot menneet, törkeän iso ulosotto ja liian vähäiset rahavarat tekivät asiasta lähes mahdottoman. Tästä heti seuraavaksi.

“-” oli tämän kesän 2019 lähes koko ajan minun luonani kun kävi Lielahden McDonalsissa töissä bussilla. Murasen luota "Sarkolan metsästä" “-”n ei olisi ollut mitään mahdollisuutta päästä Lielahteen työpaikalleen ilman omaa autoa.

Yritin hakea vuokra-asuntoa kahden kuukauden "armonajan" heti alussa monesta paikasta. Kaikista tuli aina kieltävä vastaus. Alkoi pelko herätä, että joudumme vielä Rokin kanssa aunnottomaksi ja kadulle. Poika oli jo muuttanut omilleen Tampereen Amuriin ja tyttäreni voisi mennä Murasen luokse, ajattelin.

Kun olin sanonut vuokra-sopimukseni irti silloin kesäkuun 1. päivä, niin luonnollisesti vuokranantajani laittoivat asuntonsa myyntiin. Myyntiä hoiti Ylöjäveläinen yritys Mika Kotiranta LKV ja sen maailman epäkäytännöllisin ns. "kiinteistövälittäjä", joka ei ymmärtänyt käytännön asioista yhtään mitään. Ajattelin silloin ja vieläkin, että pääsyvaatimuksena kiinteistövälittäjän toimeen on luultavasti ainoastaan luku- ja kirjoitustaito. Voi Herra Isä, että kaikenlaisia tossunkuluttajia siihen porukkaan kuuluu. No, eiväthän ne hoida kuin ihmisen elämän tärkeintä asiaa – oman asunnon ostoa.

Alkoi aika uuden asunnon löytämiseen käydä vähiin. Eräänä päivänä "niin rakas äitini" soitti ja totesi ykskantaan, että "Minun asuntooni ei voi ottaa alivuokralaisia ja siskollesi ei ketään muita mahdu asumaan". On hienoa tuen osoitusta se.

Esimerkiksi siskoni Janikan luona oli olohuoneessa kaksi sohvaa. Että mielestäni siellä hetken olisi voinut olla "nurkissa" vaivoina. Jo paljon ennemmin, mutta viimeistään tässä vaiheessa tajusin, että "äidistäni" ei ollut minkäänlaista apua. Moitti aina Isääni monella tapaa, joista ainutkaan ei pitänyt paikkaansa. Ja vielä Isän kuoleman jälkeen. Tätä kirjoittaessani (05102024) olen miettinyt, että mitä "äitini" olisi tehnyt kun pudotti muulle perheelle pommin ja kertoi ryöstäneensä rahaa pankista jos Isäni olisi sanonut "Että et voi tänne jäädä, kun ei oikein ole tilaa". Olisiko joutunut kadulle ? Isäni joutui perkele ostamaan tämän avuttoman ihmisen toimien seurauksena itse rakentamansa, velattoman talon puolikkaan itselleen toiseen kertaan. Ja ottamaan tätä varten koko talon puolikkaan arvosta lainaa. Itse Isäni tilanteessa, olisin näyttänyt ovea, että siitä vaan ulos. Niinkuin minun olisi

pitänyt jo Murasen surkean vappu- ja muiden viikonlopun riehumisreissujen takia tehdä Hervannassa. Näyttää Muraselle ovea ja käskeä keräämään tavaransa.

Olen paljon myöhemmin eräältä ihmiseltä kuullut (asuin jo Tampereen Haukiluomassa), että "Tapa ittes, ketä kiinnostaa". No, en ollut tästä silloin Erkontiellä tietoinen, mutta yritin sitä kuitenkin. Uhkaava asunnottomuus, vuosia jatkunut piina kaikin tavoin ja tuntui, että olen yksin kaiken maailman hullujen keskellä Pirkanmaalla.

Minulla oli Mirtatzapin niminen lääke, joka oli määrätty unettomuuden hoitoon. Mirtatzapinlääkkeet olivat painolevyissä, joka haittasi suuresti yritystä mutta painelin muutamia levyjä tyhjäksi muovikuppiin. Join viskiä lääkkeiden oton jälkeen ja jäin odottamaan lopputulosta. Sinänsä säälittävä yritys. En tiedä olisiko pystynyt Mirtatzapinilla tappaa itsensä jos olisivat olleet pillereinä purkissa. Jos olisi ollut perinteisiä unilääkkeitä, niin luultavimmin en olisi tätä dokumenttia kirjoittamassa tänä hetkenä. Sen virheen kuitenkin tein, että lähetin tekstiviestin "En jaksa enää" niin paljon tukea osoittaneelle äidilleni. Kuinkas ollakkaan. Kohta ovikello soi kun olin lääkkeet ottanut ja poliisit ja kaksi ensihoitajaa marssivat sisään. Vitutti. Veivät muka terveyskeskukseen tarkastukseen. AIVAN TURHAAN. Kuten edellä kerrotusta saattaa jo päätellä niin yritys epäonnistui. Valitettavasti näin jälkikäteen ajatellen. Koska kirjoitushetkellä (05102024) joiltakin paska-aivoilta on ns. "karannut mopo käsistä". Niinkuin Pohjanmaalla tavataan sanoa. Tästä hyvin paljon lisää osiossa, joka käsittelee oloani Haukiluoman paskapäiden joukossa. Muranen & rikoskumppanit & koko Pirkanmaa & koko Suomi painukoon vittuun ! Näin on suoraan sanottava.

Yritän koko ajan etsiä uutta asuntoa. Haen erästä vuokra-asuntoa jopa Pohjanmaalta saakka. Sinänsä siinä ei olisi ollut mitään järkeä koska olisin aivan liian harvoin nähnyt sitten lapsia. Kun luottotiedot olivat menneet ja kuukaudessa käteen jäävä rahamäärä oli niin pieni, niin asunnon löytäminen oli suoraan sanottuna mahdotonta. Millä tavalla esimerkiksi olisin maksanut vuokravakuuden ? Aika kävi todella vähiin ja alkoi tavallaan todella pelottaa.

Poikani “-” oli jo muuttanut omilleen Tampereen Amuriin. Erään kerran kun hän oli käymässä Erkontiellä ja oli lähdössä, halasin “-”a normaaliin tapaani ja poika lähti ja sulki oven. Avasi kuitenkin oven raolleen uudestaan ja sanoi vain "Koita ny löytää iskä se asunto". Näin poikani kasvoista, että hän oli surullinen ja huolissaan. Tuli kauhean paha mieli minulle. Ajattelin, että lasten ei kuulu murehtia minun asioitani. Mitä olisin voinut tehdä ? “-” oli 22-vuotias ja “-” 18-vuotias tuolloin. Tottakai molemmat lapset ymmärsivät todella kurjan tilanteeni. Tyttäreni “-” oli koko ajan optimistisempi uuden asunnon löytymisen suhteen. Tässä vaiheessa se ei kuitenkaan ollut onnistunut.

Vaikka uudesta asunnosta ei ole tietoa, alan pakkaamaan tavaroita. Jokainen voi kuvitella minkälainen työmäärä on muuttaa isosta kolmiosta pieneen yksiöön. Ylimääräistä tavaraa, joka yksiöön ei mahdu on todella paljon. Olin jo aiemmin laittanut useita huonekaluja myyntiin Toriin. Osa oli Torissa annetaan palstalla niin, että ne huonekalut ym. annoin ilmaiseksi. Lisäksi jätin Erkontien talon alakerran eteiseen paljon tavaroita, jotka naapurit saivat halutessaan vain ottaa.

Kaikki kyllä kelpasi mitä annoin pois.

Samaan aikaan minä ja lapset siivoamme asuntoa luovutuskuntoon. Ja myös siksi, että kiinteistövälittäjä voi pitää asuntonäyttönsä niin, että huoneisto on siisti.

Masennus ja epävarmuus tulevasta olivat kuitenkin niin suuret, että piti oikeasti ponnistella koko ajan. Muuttaminen on muutenkin mielestäni rasittavaa ja stressaavaa. Niin ajatella vielä tilanteessa, että löydätkö asunnon vai oletko pian kadulla. Kaiken lisäksi tämä oli jo kolmas kerta kun oli pakko lähteä evakkoon 14-vuoden aikana. Suoraan sanottuna olin aivan täysin kyllästynyt jatkuvaan muuttamiseen.

Eräänä päivänä olin tupakoimassa ulkona pihalla (parvekkeet olivat edelleen remontissa). Paikalla oli myös useampi naapuri istuskelemassa aurinkoisessa säässä. Seinänaapurini kertoi minulle, että eräs Erkontiellä asunut maahanmuuttaja nainen muutti asunnostaan pois ja sai samantien uuden asunnon Ylöjärven kaupungin omistamista vuokra-asunnoista. Seinänaapurini kehotti soittamaan sinne ja kertomaan tilanteeni. Minä toimin niinkuin naapurini ehdotti ja soitin Ylöjärven kaupungin vuokra-asuntojen asukasvalinnasta vastaavalle henkilölle. Kerroin tilanteeni, että olen pian Rokin kanssa kadulla ellen saa nopeasti uutta vuokra-asuntoa. Reaktio oli näin jälkikäteen ajatellen arvattavissa. Puheluun vastannut henkilö nauroi ja sanoi, että "Meillä on niin pitkät jonot, että joutuu kauan odottamaan". Aikaahan minulla juuri ei ollut. Oli vain lopetettava puhelu

tuloksettomana. Minulla heräsi ihmetys kun seinänaapurini juuri kertoi, että samasta kerrostalosta Erkontieltä muuttanut maahanmuuttajanainen sai uuden asunnon heti Ylöjärven kaupungin hallinnoimista vuokra-asunnoista. Hänen oli sitten täytynyt päästä kaikkien jonojen ohi. Ajattelin sillä hetkellä, että joko taas on niin, että minulla on eri säännöt kuin muilla ihmisillä. Tätä kirjoittaessa (06102024) mietin, että ilmeisesti tarkoituksena oli vain tyrkätä kadulle kodittomaksi Rokin kanssa ?! Ahdistus vain kasvaa ja tuntuu, että koko maailma kaatuu päälle.

Tässä vaiheessa tuntui jo varmalta, että uutta asuntoa ei löydy. Oli tunne, että en enää tiedä edes mistä hakea. Itku tuli monesti näinä aikoina kun olin yksin. Taisin olla yksin (“-” luultavasti töissä McDonaldsissa ja “-” Amurissa) sinäkin iltana. Päähäni pälkähti ajatus (kuten edellä totesin, olin ASPAlla työkokeilussa tekemässä www.oikeitatoita.fi web-sivustoa), että ASPAhan vuokraa asuntoja myös mielenterveyskuntoutujille. Mietin, että minut tunnetaan sekä ASPAn Tampereen toimipisteessä ja myös Helsingissä Malmilla missä oli ASPAn "pääpaikka". Menin samalla sekunnilla ASPAn verkkosivuille ja löysin kaavakkeen millä voi hakea vuokra-asuntoja. Täytin lomakkeen tiedot ja vapaamuotoiseen kohtaan kerroin kuka olen ja mikä on tilanteeni. Että pian olen Rokin kanssa kadulla. Lisäksi tietysti kerroin, että olen ollut "teillä" ASPAssa työkokeilussa ja minut tunnetaan sekä Tampereella että myös osa työntekijöistä tuntee minut Malmilla. Muuta en pystynyt tekemään. Ajattelin, että tämä on viimeinen oljenkorteni löytää asunto. Sillä hetkellä voin vain toivoa, että asia jollakin tapaa järjestyy.

En muista tarkalleen menikö yksi vai kaksi päivää, niin puhelimeni soi ja näytöllä oli tuntematon numero. Vastasin ja soittaja esitteli itsensä kiinteistöpäällikkö Satu Lehtiseksi ASPAsta. Tavallaan sydämeni löi varmaan muutaman lisälyönnin jo tämän kuultuani. Paljon ei puhelimessa ensin juteltu, niin Satu vain totesi "ASPAlla on sinulle asunto Tampereella". En muista yhtään mitä siihen vastasin, mutta kun olin nähnyt jo niin paljon vaikeuksia vaikeuksien perään ajattelin, että minä uskon ja kerron lapsilleni vasta sitten kun asia on TÄYSIN varma. Sen muistan myös, että en kysellyt asunnosta yhtään mitään, koska minulle riitti jo se ensimmäinen tieto, että Satu puhelimessa lupasi minulle asunnon löytyvän.

Seuraavaksi Satu kertoi, että minä tarvitsisin Ylöjärven kaupungin sosiaalitoimelta maksusitoumuksen vuokratakuuta varten ja nimetyn sosiaalityöntekijän, joka vaaditaan ASPAn asunnoissa asumiseen. Satu tietenkin ymmärsi jo minun hakemukseni perusteella, että minulla ei ole varoja vuokratakuuseen enkä sitä mistään pankista saa. Luottotiedot olivat menneet ja minä olin ulosotossa. Lupaan Satu Lehtiselle yrittää järjestää asian Ylöjärven kaupungin sosiaalitoimen asiaa hoitavan henkilön kanssa. Jo etukäteen ajattelin, että en osaa ollenkaan sanoa miten Ylöjärven kaupungilla minun tälläiseen pyyntööni suhtaudutaan pitäen mielessä kaiken sen historian mistä aiemmin olen kertonut Ylöjärven sosiaalitoimen, vuokra-asuntojen jne suhtautumisesta minuun.

En muista oliko samana päivänä vai seuraavana kun soitin Ylöjärven kaupungin vaihteeseen. Kerroin aina tietenkin mitä asiani koskee ja haluaisin puhelimeen henkilön kuka tälläisistä asioista vastaa tai niitä hoitaa. Melko pian törmäsin todellisuuteen Ylöjärven kaupungin puhelinvaihteen kanssa. Välillä minua ei yhdistetty mihinkään – puhelin vain hälytti aikansa ja sitten puhelu katkesi. Välillä minut yhdistettiin, nämä kaksi virastoa ainakin muistan, rakennusvirastoon ja välillä lastensuojeluun jne. Tarpeeksi yritettyäni tajusin, että minulla EI OLE MITÄÄN

MAHDOLLISUUTTA SAADA KETÄÄN TÄLLÄISIÄ ASIOITA HOITAVAA HENKILÖÄ

KIINNI YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN VAIHTEEN KAUTTA. Muistan hyvin sen, että itku tuli.

Ajattelin, että tästäkö minun asiani nyt sitten jää kiinni. Että en saa maksusitoumusta ja sosiaalityöntekijän nimeä.

Olin aika neuvoton ja en keksinyt mitään muuta kuin soittaa takaisin ASPAn Satu Lehtiselle ja kertoa mikä on tilanne. Näin myös tein. Puhelun aikana Satu Lehtinen lupasi soittaa itse Ylöjärven kaupungille asian hoitamiseksi.

No, kuinkas ollakkaan. Satu soitti aika pian minulle takaisin ja kertoi, että Ylöjärven kaupungilta ollaan pian minuun yhteydessä ja he lupautuivat toimittamaan minulle maksusitoumuksen vuokratakuuta varten. Eli, ASPAn Satu Lehtiseltä onnistui se mikä minulta olisi ollut mahdotonta.

Ilman Satua asia ei olisi hoitunut.

Oliko seuraavana vai sitä seuraavana päivänä, niin Ylöjärven kaupungilta soitettiin maksusitoumuksesta ja kertoivat, että lähettävät sen minulle kirjepostina tulemaan. Myöhemmin soitti myös sosiaalityöntekijä Olavi Pilvinen, jota en kuitenkaan ikinä tullut tapaamaan voi näin jälkikäteen todeta.

En muista tietenkään tarkkaa päivien määrää mitä seuraavissa asioissa meni aikaa, mutta sillä ei ole asian sisällölle mitään merkitystä.

Seuraavaksi ASPAlta lähetettiin minulle vuokrasopimus ja yhteystietolomake (en muista enää oliko muuta täytettävää) täytettäväksi ja allekirjoitettavaksi. Näin tein ja lisäksi liitin näiden ASPAlta saamieni papereiden joukkoon Ylöjärven sosiaalitoimesta saamani maksusitoumuksen ja sosiaalityöntekijän nimen ja puhelinnumeron. Postitin ne ASPAn ja jäin tavallaan odottelemaan, että saan 100 %sen vahvstuksen, että vuokra-asunto on nyt minun.

Lopulta soitin voukra-sopimuksessa olleeseen sihteerin puhelinnumeroon ja kysyin, että ovatko sekä allekirjoittamani vuokrasopimus ja maksusitoumus vuokravakuutta varten saapunet ja että onko asia nyt varma, että vuokra-asunto on minun. Tämä varmistettiin ja sillä hetkellä tuntui, että maailman suurin taakka olisi pudonnut harteiltani. En tahtonut suorastaan housuissani pysyä :).

TÄSSÄ KOHTAA ON ANNETTAVA MAAILMAN SUURIN KIITOS ASPA-SÄÄTIÖLLE.

PÄÄSIN SINNE ENSIN TYÖKOKEILUUN JA SITTEN PELASTIVAT MINUT

ASUNNOTTOMUUDELTA, JOKA TAPAHTUI AIVAN VIIME HETKILLÄ. KIITOS ASPA JA KIITOS KIINTEISTÖPÄÄLLIKKÖ SATU LEHTINEN <3 ! JA SATU AUTTAA VIELÄ ITSE MUUTTOASIASSAKIN LISÄÄ, JOKA SELVIÄÄ PIAN SEURAAVISSA LAUSEISSA.

ILMAN ASPAA JA SATU LEHTISTÄ OLISIN OLLUT TÄYSIN 100 %LLA VARMUUDELLA KAVERINI ROKIN KANSSA KADULLA JA KAIKKI HUONEKALUNI JA MUUT TAVARANI TIES MISSÄ. KENTIES NE OLISI POLTETTU ROVIOLLA.

Kun asunto-asia varmistui, menin heti ulos tupakalle. Lähetin pojalle viestin, että nyt on asunto

Tampereen Haukiluomassa ja asia on täysin varma. Meni varmaan muutamia sekunteja, niin poikani

“-” soitti takaisin. Kuulin heti pojan äänestä kuinka huojentunut hän oli. Tietenkin tyttäreni “-” myös. Melkein pääsi ilon itku itseltänikin. Tiesin, että nyt on paikka minne mennä mutta samalla tajusin sen tosiasian, että vaikeudet ei silti tähän laopu.Tahallaan aiheutettu törkeän iso ulosotto jatkuu ja rahavarat tulevat olemaan todella vähäiset. Olin tietenkin suunnattoman onnellinen, että saimme Rokin kanssa katon päämme päälle ja on paikka minne lapset voivat tulla käymään. Tässä yhteydessä on todettava, että jos Isäni olisi ollut elossa en olisi Haukiluomaan muuttanut. Olisin muuttanut takaisin Isäni luo ja auttanut häntä vanhoilla pävillään kaikessa. Saanut samalla paikan minulle ja Rokille. Olen tämän asian takia aika monta itkua itkenyt.

Tämän jälkeen alkoi kiivas lopputavaroiden pakkaaminen. Muuttopäivän piti alunperin olla

1.8.2019 ja samana päivänä olisi pitänyt vielä hakea avaimet melko kaukaa avainlukkoliikkeestä Tampereelta, joka hoiti ASPA säätiön avainasiat Tampereella.

Kerroin tästä asiasta Erkontien asuntoa hoitavalle kiinteistönvälittäjälle (kuten aiemmin totesin, maailman epäkäytännöllisin ja tietämättömin ihminen) ja kysyin saisimmeko “-”n kanssa enemmän aikaa muuttoon. Tämä "tossunkuluttaja" vastasi, että "Saatte aikaa 1.8. iltapäivä kahteen saakka. Jos kahdeksalta aamulla aloitatte, teillähän on 6 tuntia aikaa muuttoon". Yritin suorastaan pidätellä nauruani. Siis hakea avaimet ja ties kuinka monta muuttokuormaa Ylöjärveltä Haukiluomaan parissa tunnissa ?!? Se ei olisi Herra Isä onnistunut keltään. En kuitenkaan kiinteistövälittäjän typeryydestä lannistunut. Tartuin samantien puhelimeen ja soitin jälleen kerran ASPAn Satu Lehtiselle. Tiedustelin vain, että onko Haukiluoman asunto tyhjillään jo edeltävänä viikonloppuna (1.8.2019 oli maanantai päivä). Satu tarkisti asian ja kertoi, että asunto on vapaana. Sovimme myös, ett voimme hakea avaimet lukkoliikkeestä jo perjantaina. Olin taas suuren kiitoksen velkaa Satu Lehtiselle. Jälleen kerran sain ASPAlta apua kun sitä pyysin.

Pojan kanssa muutimme edeltävän viikonlopun lauantaina ja sunnuntaina. Siihen meni aikaa aivan normaalien työpäivien verran. Se siitä kiinteistövälittäjän kuudesta tunnista. No, tiesin sen kyllä jo etukäteen, että paljon enemmän aikaa muuttoon kuluu. Olin harjoitellut muuttoa jo kaksi kertaa aiemmin ja ymmärsin kuinka työlästä se lopulta on. Tämä oli siis kolmas pakotettu evakkoon lähtö. Muuttopäiville sattui todella lämmin ilma; 30 asteen helle. Kyllä siinä hiki virtasi minulla. Tuskin sentään pojalla kun oli niin paljon paremmassa kunnossa fyysisesti.

Ennen muuttoa olimme jo poikani “-”n kanssa vieneet kaksi pakettiautollista rikkinäisiä huonekaluja, elektroniikkaa ja kaikenlaista muuta rikkinäistä ja hyödytöntä tavaraa Nokian Koukkujärvelle kaatopaikalle.

TÄSSÄ YHTEYDESSÄ ON ANNETTAVA SUURI KIITOS POJAN SILLOISEN

KESÄTYÖPAIKAN ASFALTTIFIRMA PIKIMIESTEN POMOLLE KOISTISELLE

(VALITETTAVASTI EN OLE IKINÄ ETUNIMEÄ KYSYNYT). POIKA SAI PIKIMIEHILTÄ LAINAAN PAKETTIAUTOA AINA KUN SITÄ TARVITSIMME. ELI SUURI KIITOS PIKIMIEHET JA POIKANI POMO KOISTINEN !

Minulla oli muuton jälkeen niin vähän rahaa tilillä, että en pystynyt Pikimiesten Koistista muuten kiittää kuin sanallisesti ja sitten ostin Ylöjärven ALKOsta hänelle viskipullon :^).

Tähän kohtaan haluan todeta seuraavat asiat.

Erkontiellä oli todella mukava asua. Naapurit kohtelivat minua tasa-arvoisena ihmisenä ja olivat ystävällisiä ja kilttejä ja kohteliaita.

Seinänaapurini rouva Tammilehto esimerkiksi totesi kerran hississä ollessamme, että "Kun sinun lapset ovat niin kohteliaita ja lisäksi niin komeita".

Aina ystävällinen naapurini Liisa-mummu (joka oli myös jakamassa ilmaista ruokaa, jota helluntaiseurakunnata hain) sanoi kerran alakerrassa tavatessamme, että "Kun sun likkas on niinkuin missi". Molemmista kommenteista tuli erittäin hyvä mieli ja kerroin tietenkin ne myös lapsilleni.

Naapurit tukivat ja kannustivat silloin kun minulla oli erittäin vaikeaa löytää uutta asuntoa ja aina tervehdittiin ja olimme ystävällisiä toisillemme.

Hyvissä ajoin ennen muuttopäivää jätin alakerran ilmoitustaululle lapun, jossa luki:

Kiitos kaikesta 8 vuodesta ! Olitte mukavia naapureita. Aina ei voi itse päättää koska on muutettava. Hyvää jatkoa kaikille ! Toivoo “-”, “-” ja Jarkko A 16.

Erkontiellä asuminen oli mukavaa aikaa naapureista johtuen kaikesta huolimatta. Kurja kesä ja lähes asunnottomaksi joutuminen vain vievät kaiken miinuksen puolelle.

Erkontien naapurit olivat hienoja ihmisiä ja todella moni onnitteli siitä, että löysin uuden asunnon. Kiitos Erkontien naapurit, mutta Ei Kiitos Ylöjärven kaupunki !

1.8.2019 alkaa uusi aika ajattelin. Tahallisesta ulosottoon ajamisesta ja muusta huolimatta. Niin luulin mutta aivan toisin kävi. Kun olin jo hetken aikaa asunut Haukiluomassa Runkokadulla tajusin, että olen palannut samanlaisten ihmisten luo kuin Ylöjärven eliitti Metsäkylässä aikoinaan vuosina 2001 – 2005 oli kun siellä asuin.

Alkaa uusi Via Dolorosa, jolle ei vieläkään näy loppua kun tätä kommenttia kirjoitan 6.10.2024. Yli Suomen paskavaltion keskimääräisen elinkautisen kestänyt kujanjuoksu jatkuu. Elämä on – voisi tähän todeta.

Tästä hyvin paljon lisää seuraavassa osiossa kun kerron elämästäni Haukiluomassa 1.8.2019 alkaen tähän päivään !